CV
SIRPA JÄRVINEN
Olen kuvataiteilija, kuvittaja ja graafinen suunnittelija Tuusulasta. Inspiraationi kumpuaa ympäröivästä luonnosta. Synnyin Keravalla vuonna 1973 ja kasvoin tavallisessa työväenluokan kodissa lähiön kerrostalossa. Asetuin Tuusulaan oman perheeni kanssa vuonna 1998. Luonnon valokuvaaminen sekä kiinnostus taiteen luomiseen ovat periytyneet perheessäni. Rakkauteni väreihin on vahvistunut iän myötä ja teokseni heijastavat usein luonnon vaikutusta mieleeni. Pyörittelen teoksissani fantasiaa, satuja ja luontoelämyksiä yhteen sulauttaen. Työelämässäni olen aina ollut jollain tavalla yhteydessä taiteeseen, taiteen tekemiseen, taidekasvatukseen, valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn. Työhuoneeni sijaitsee Tuusulassa, oman kotini yläkerrassa.
Instagram @sirpajarvinenart
KuumArt ry:n jäsen
Suomen Taiteilijat ry:n jäsen
KuumArtin Vuoden Taiteilija 2022
KuumArtin Vuoden Taiteilija 2023
KuumArt ry:n hallituksen jäsen vuoden 2023 alusta.
Taiteilija matrikkelissa 2023 (Suomen Taiteilijat ry)
KOULUTUS
Media ala, kuvallinen ilmaisu ja graafinen suunnittelu, Pekka Halosen Akatemia
Taideopinnot Keravan Opistossa (Perusopinnot aikuisille 3/4 vuotta)
Digitaalinen painaminen ja esitystekniikat, Avoin ammattikorkeakoulu, Tikkurila
Pitkä ura varhaiskasvatuksessa (lastenhoito ja esiopetus), vastuualueena taidekasvatus. Olin mukana Tuusulan kunnan taidekasvatustyöryhmässä (Taikatuuli).
TAITEILIJARESIDENSSI
11/2022 Casa Del Lupo, Faleria, Italia
APURAHAT
Taiken avustus, (Taiteen edistämiskeskus) luovien alojen yritysten tukeminen vuosina 2021 ja 2022
KANSAINVÄLISET TAIDENÄYTTELYT
Olen osallistunut ryhmänäyttelyihin ulkomailla:
Design Festa Gallery, Tokio, Japani, 3/2024
CAC Mijas, Espanja, 6.-18.6.2024 (Tuusulan kunta tuki osallistumistani)
OMAT NÄYTTELYNI
Krapin Paja, Tuusula, 2022, 2023, 2024
Galleria Theodor, Loviisa, 2024
Galleria Alli, Kerava, 2023 ja 2024
Rantatie-galleria, Tuusula, 2022 ja 2023
Ravintola Huvila, Järvenpää, 2021, 2022, 2023, 2024
Navetta Kalleria, Luopioinen, 2023
Almintalo, Loviisa, 2022
Aulagalleria, Tuusulan Kunnantalo, 2016 ja 2019
Hotelli Gustavelund, Tuusula, 2019 ja 2021
Keravan ja Tuusulan kirjastojen ikkunagalleriat, 2016 ja 2022
RYHMÄ TAIDENÄYTTELYT
Olen osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yksityisnäyttelyihin vuodesta 2016 lähtien. Ensimmäinen yksityisnäyttelyni oli Tuusulan vanhan kunnantalon aulagalleriassa: "Mielenrauhaa, iloa ja inspiraatiota metsäpoluilta." Tämän jälkeen merkittäviä jurytettyjä ryhmänäyttelyitä, joihin olen osallistunut, ovat mm.:
Heinäveden kulttuurikeskus, Heinävesi, 2024
Eva International Art Gallery, Helsinki, 2024 (useassa näyttelyssä mukana)
Kaapelitehdas, Suomen Taiteilijat, vuosina 2021, 2022, 2023 ja 2024
Galleria Järnätti, Järvenpää, KuumArt ry 2023
Jokelan Tiilitehdas, KuumArt ry 2023
Jokelan Tiilitehdas, KuumArt vuosinäyttely 2022
Kuusankoski-talo, Kouvola, Suomen Taiteilijat 2022
Rantatie-galleria, KuumArt ry vuosinäyttely 2021
Galleria Fogga, Helsinki 2021
Galleria Tärinä, "Visiitti", Riihimäen Taiteilijat 2020
Galleria Alli "Kukkiva Alli", KuumArt ry 2017